Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täytteitä: valkosuklaamoussen sekä mustikkakiisselin. 
Pohjaksi olin ajatellut keksipohjaa, mutta koska en löytänyt siihen hätään kaupasta mieluisia gluteenittomia keksejä leipasin pohjan itse. Tein sen tummaan kaakaoon ja lisäsin lisäksi vielä suklaanpaloja. Toimi oikein hyvin, hyvä että niitä keksejä ei kaupasta löytynyt!

En ollut ajatellut kakkua blogiin laittaa mutta koska ohjetta alettiin pyytämään somen puolella niin tässäpä ohjekin. :)



Mustikka-valkosuklaakakku
(gluteeniton)

Pohja:

3 kananmunaa
1.25 dl sokeria
0.5 dl gluteenitonta jauhoseosta
0.5 dl perunajauhoja
0.75 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
0.5 tl leivinjauhetta
6 palaa tummaa brunbergin suklaata

Kostutus: vesi-kahviseos (puolet ja puolet) + ripaus vaniljasokeria

- Voitele ja jauhota kakkupohja, (26cm) .
Vaahdota muna ja sokeri vaahdoksi. 
Sekoita kuivat aineet keskenäänja lisää siivilän läpi munasokeri-vaahtoon.
Pilko suklaa pieniksi paloiksi ja kääntele taikinaan varovasti. 

Kaada taikina vuokaan, paista uunin alatasolla
Kiertoilmalla 150 asteessa noin 40 minuuttia tai
tasalämmöllä 175 asteessa.

Varmista kypsyys cocktailtikulla. Anna pohjan jäähtyä.
Kostuta varovasti.
Huom! Jos pohja vetäytyy jäähtyessään, voit painella sen takaisin mittoihinsa kostutuksen jälkeen.

*

Valkosuklaamousse:

300g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
390g valkosuklaata
4 dl kermaa
6 liivatelehteä

- Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen.
- Erota valkuaiset ja keltuaiset kananmunista.
Sulata valkosuklaa vesihauteessa. 

- Sekoita tuorejuusto, sokerit ja keltuaiset tasaiseksi. Lisää sulatettu valkosuklaa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi eri kulhossa puhtailla vatkaimilla.
 - Purista liivatelehdistä vesi pois ja kaada päälle kiehuvaa vettä ruokalusikka kerrallaan. Kaada sula liivateseos juustoseokseen.
Lisää kermavaahto, ja viimeisenä varovasti valkuaisvaahto. 
Kumoa täyte kakkuvuokaan.

Anna hyytyä vähintään 5 tuntia, tai yön yli.
Irroita hyytymisen jälkeen reunavuoka.

*
Mustikkakiisseli:

8 dl jäisiä mustikoita
3/4 dl sokeria
 2 rkl perunajauhoja

-Kuumenna jäisiä mustikoita kattilassa miedolla lämmöllä, kunnes neste alkaa erottua. Lisää keskenään sekoitetut sokeri ja perunajauhot. Keitä sekoittaen kunnes kiisseli sakenee ja se pulpahtaa. 
Jäähdytä esimerkiksi kylmässä vesialtaassa.
Lisää kakun päälle vasta kylmänä!

Äitienpäiväkeksit



Meillä on Facebookissa Keksikoristelijat -ryhmä, jossa pistimme keksihaasteen pystyyn! 
Teemana oli Äitienpäivä ja jokainen sai hyvää aikaa (silti omani jäi viime tippaan, heheh..) suunnitella ja toteuttaa työnsä. Haaste ei ollut kilpailu, vaan keino tuoda esiin osallistujien näkemys tietystä aiheesta. Monesti pää lyö tyhjää jos ei ole mitään tiettyä aihetta mielessä kun keksejä alkaa tekemään, mutta nyt kun oli vähän suuntaa antavaa niin suunnittelu oli helpompi toteuttaa. Tai no..

Mietin pitkään cameo-koristelua, sen kummempia yksityiskohtia en tiennyt mutta jotain camee-aiheista sen piti olla. Eilen keksin että taustana on musta väri, mutta yhä loput yksityiskohdista oli auki.. Aloin koristelemaan tänään eilen täyttämiäni keksejä, ja ekana muodostui pitsiä josta se sitten vain lähti etenemään muihinkin kekseihin. Sokerimassakoristeilla saa keksejä kivasti viimeisteltyä, ja tuo niihin kauniin loppusilauksen. 







Pikeerin tein jälleen suolakaramellin makuisella makutomusokerilla, on se niin hyvää. <3 


Liittykäähän tuonne fb:n Keksikoristelijoihin, siellä saa höpistä vapaasti keksikoristelun ihmeellisestä maailmasta taikka vain ihastella erilaisia töitä. Instagramista keksejä löytää hashtagilla #keksikoristelijat. 



Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua, ja hyvää äitienpäivää kaikille sitä viettäville!



Suolakaramelli-pikeeri


Pikeerikuorrutus on sellaisenaan makea, ja oikeastaan ei minkään makuista. Onneksi on olemassa keinoja maustaa pikeeriäkin, kuten esimerkiksi makuöljyt- ja tomusokerit. Tuota jälkimmäistä sain vihdoin ostettua suolakaramellin, eli Salted caramel-makuisena. Se on ollut aina loppu kun olen havahtunut ostoaikeissani sitä hankkimaan. Mutta nyt, onnekseni sain napattua pussin kokeiltavakseni. Tämä siis ei ole yhteistyöpostaus tai maksettu mainos, vaan ihan omin pikku kätösin ostamani omilla pikku pennosillani. Kun tuote on hyvä, sitä pitää suositella muillekin. 



Vakiokeksireseptissäni tulee tomusokeria taikinaan, joten suolakaramellin maun toivossa vaihdoin tomusokerin kokonaan tähän makutomusokeriin, tai makutomppaan, kuten sitä tuttavallisemmin tykkään kutsua. Taikina oli ihanan makoisaa, sitä napsin tietenkin ihan koemaistelumielessä. Paiston jälkeen makutomppa maistui kyllä, mutta ei ehkä niin vahvasti että tietämättä olisi osannut sanoa että taikinaa olisi maustettu jollain. 

Pikeeri sen sijaan sitten maistuiki ja kaappi johon keksit laitoin kuivumaan, tulvi suorastaan tuota suolakaramellin tuoksua! Maku oli ihan älyttömän hyvä, pikeeri maistui selvästi suolakaramellilta ja toi ihanaa vaihtelua pikeerikuorrutukseen. Koostumus on samaa kuin tavallisella tomusokerillakin tehtynä, ainoa haittapuoli on että vitivalkoista pikeeriä tästä ei tule. Mutta, jos pikeeriä värjää ongelmaa ei ole. 




Olen viime aikoina tykästynyt maalaamaan keksejä. Pursotan kekseille pelkän valkoisen pikeerin, annan kuivua jonka jälkeen maalaan. Maalaus onnistuu parinkin tunnin päästä pursotuksesta, mutta suosittelen vuorokautta kuivumiseen. Ei tule ainakaan ikäviä ylläreitä eikä sivellin uppoa märän pikeerin pinnasta sisään.

Värjäykseen käytetään kirkasta alkoholia, prossat haihtuu pois joten on lapsillekin soveltuvaa. Kirkasta siksi, että maalaus kuivaa nopeasti. Palettiin sai olla lisäilemässä koko ajan sitä lisää kun värit kuivas suht nopeaan. Tomuväreillä tulee ihanan hempeää sävyä, ja niitä keskenään sekoittelemalla saa aikaan mitä sävyjä tahansa. Viime aikoina olen tykästynyt lisäämään kullan sävyjä näihin väreihin mukaan, tulee kivaa hohtoa joka näkyy livenä paljon paremmin.




Nonparellit kiinnitetään heti märälle pinnalle.





(Pussissa on 10 dl tomusokeria eli 500g. )



Suolakaramelli-pikeeri
1 iso kananmunan valkuainen
n. 3dl makutomusokeria

- Vaahdota valkuaista hetki, niin että se on saippuavaahdon tapaista.
- Lisää tomusokeria desi kerrallaan, ja vatkaa aina hetki. (käsin tai vatkaimen ykkösteholla)
- Jos pikeeri on liian valuvaa, lisää vielä puoli desiä makutomusokeria ja vatkaa hetki. 
Kun pikeeri on valuvaa, mutta kuitenkaan ei liian nopeasti valuvaa se on hyvää päällystämiseen sekä yksityiskohtiin. 



Makutomusokereita saa leivontatarvike-verkkokaupoista sekä joistakin Citymarketeista. Kannattaa kysäistä kauppiaalta!




Keksikurssitunnelmia ja kuulumisia



Tervehdys ihanaiset siellä ruudun toisella puolen. Ei, en ole lopettanut blogin pitoa vaan tähän pääsi tulemaan vain hetkellinen tauko. Pitkähkö sellainen. Somen puolella olen ollut ahkerampi, nämä postaukset joita tykkään tehdä läppärillä, jossa nykyään olen tosi vähän, ovat sitten vain jääneet.. Rästissä on paljon kaikenlaista, kuvia ihan kamalasti sekä reseptejä tottakai. 

Tänä talvena on ollut ihan huippuhienoja hetkiä, sillä olen saanut pitää fantasiakeksikursseja ihanille innokkaille kurssilaisille. Kurssit on pidetty ihastuttavan ja iloisen Tarun Confetissa Vantaalla. Kurssit pidettiin toivomuksianne kuunnellen, on pidetty alkeita sekä haastavampi kohokuviokurssi jossa valmistimme Sarah Kay-aiheiset keksit. Viimeisin kurssi oli viime viikonloppuna ja teimme ison satsin erilaisia keksejä teemalla Kesän tärkeät juhlat. Tässä tunnelmia kursseilta: 

















Kuvan otti Mia Kakkuviikarin vispailuja -blogista. Hän tuli kurssille Jannen keittiössä- bloggari Jannen kanssa, Lahdesta saakka! Oli ihana tavata teidät livenä. <3 Taitaa olla blogihistoriani ensimmäinen kuva itsestäni postauksessa, aika rohkeaa. :D

Olen oppinut kursseilta itsekin niin niin paljon, ja tässä on tullut kamalasti uusia ideoita ja ajatuksia tulevaa ajatellen ja kekseihin liittyen. Olin ajatellut pitäväni totaalitauon kesän ajan, mutta nyt päässä vilisee kamalan paljon ideoita. Mistä näitä oikein tulee?? 

Myös videoita on toivottu, minäkin toivoisin niitä joku päivä tekeväni mutta suurin probleema on aika. Ja ehkä vähän, pikkiriikkisen, omat tekniset taitoni niiden editoinnissa. Muutaman pikkupätkän olen tubeen tehnyt ja niihin meni ihan tuhottoman paljon aikaa. Miten tämän ratkaisisin? 



Pidin talven aikana muutaman keksikoristelunäytöksen Vantaan Confetissa. Pääsin koristelemaan läjäpäin keksejä, miten ihanaa työtä! Viimeisin näytös oli Vantaan Confetin 3-vuotissynttärijuhlilla, ja mm. tälläisiä siellä tein. Koristeluseurana minulla oli Tarun ihastuttava tytär joka oli ihan supertaitava koristelija heti alkuunsa, sekä Taru itse joka näperteli koristeita ja kakun kuorrutuksia. Ihastuin siinä niin vauvamuottiin jolla sai aikaan kauniita vauvoja että pitihän se muotti hankkia itsellekin. Tällä hetkellä lainassa olleella muotillani kun sain aikaan vain hirviövauvoja lähinnä.. Vielä en ole uutta muottiani kokeillut, voihan se olla että en osaa silläKÄÄN tehdä muuta kuin hirviöitä mutta se jää nähtäväksi. Tällä viikolla olisi tarkoitus kaivella massat ja se muotti, esiin...









Ja sitten loppuun vielä linkki siihen hyvään Fantasiapikkuleipä resepti in jolla saa sekä hyvänmakuisia että muotoisia keksejä. Keksit pitävät muotonsa paistettaessa ja siksi se on niin hyvä näihin fantasiakekseihin.

Muutin hieman blogini ulkoasuakin tuossa eräänä tylsänä iltana, ja en nyt tiedä onko tämä toimiva ratkaisu sittenkään. Onko reseptejä hankalampi etsiä nyt? Kertokaa mielipiteitänne ja ehdotuksiakin saa antaa. <3 


-Johanna








Lego Ninjago synttärikeksit



Kuopus täytti 6-vuotta ja sitä juhlistettiin Lego Ninjago-teemalla. Kekseihin etsin Pinterestistä ideoita, se on ihana loputon ideapankki. Jotta koko setti ei olisi pelkkää Ninjago-ukkoa, tein myös numerokeksiä ja kasvot, sekä pikeerillä numeroita ja "aseita", jotka kuivattuaan ovat oivia irtokoristeita. Teen myöhemmin postauksen mihin nämä päätyivät. :)

Vihreä oli se-juttu. 



Mustat silmät piirsin elintarviketussilla, ja kulta-yksityiskohdat on kultatomulla maalattua.
Kuivatut pikeerit saa maalattua kirkkaan alkoholin ja kultatomun sekoituksella, saa olla aika nopea ettei seos kuivahda palettiin. Alkoholi haihtuu pois joten sitä on turvallista käyttää lastenkin koristuksiin.









Instagram: @herkkuhovi




Kevään ensimmäiset tulppaanit

Kun maasta alkaa pilkottamaan kevään ensi kukkaset, tunne on joka yhtä riemukas. Pitkä talvi on takana päin ja nyt voidaan vastaanottaa kevät. 

Omia tulppaaneja saa vielä hetken odotella jää- ja lumipeitteen alta mutta ainahan niitä voi tehdä kekseistä! Muottikokoelmaani tuli uusi, maailman söpöin tulppaanimuotti ja sitä oli päästävä kokeilemaan heti. Kekseistähän voi tehdä juhliin pöytäkoristuksia, joista luvan kanssa saa käydä napsaisemassa suupalan. ;)

Aurinkoista keväänaloitusta, nythän se on virallisesti alkanutkin!






Otin kuopuksen käsimalliksi niin näette kuinka pieni keksi on kyseessä. Sanoinhan, maailman söpöin! <3



Keksit on luottoreseptilläni, pikeeri värjätty pastaväreillä. Vihreä Wiltonin ja punainen Progelin värillä, se on niin hyvä kun väriä ei tarvita paljoa kun jo sävyt on valmiina. 
"Nurmikko" on keksimurua jonka värjäsin käsillä hieroen vihreällä Wiltonin pastavärillä. 






Keksejä prässätyillä kukilla

Tuli pidettyä blogitauko, puolivahingossa mutta täällä sitä nyt taas naputellaan. :) 

Keksitöitä olen tehnyt pitkin talvea, yksi projektini oli viime kesänä talteen ottamani kukat. Laitoin kirjojen väliin talteen erilaisia kukkia ja sitten leimattujen keksien päälle liimailin kiinni. Tuli mielestäni kivoja ja tämä projekti sai keksimään kourallisen uusia! 














Aikamoinen kuvapläjäys, mutta näitä oli niin kiva kuvata. Ensi viikoksi on tulossa taas kasa keksijuttuja, niitä kannattaa myös seurailla somen puolella. :)

Nyt menen jatkamaan pikeeritöitäni, mukavaa sunnuntaita!! 





Instagram: @herkkuhovi


Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...